-

Hakutulok 1 - 8 set 8 haulle  Wikipedia / Naamijoki (joki) / Wikipedia    (527526 artikkelit)

Naamijoki (joki) print that page

Naamijoki_railway_bridge

Naamijoki on aiemmin ollut yksi merkittävimmistä meritaimenen lisääntymisaluista Tornion- ja Muonionjokien Suomen puoleisella alueella. Meritaimenen lisääntyminen Naamijoella on kuitenkin lähes loppunut emokalojen vähäisen määrän sekä alueella tehtyjen perkauksien ja ojituksien

Seututie print that page

Seututie_733

Osa seututeistä on valtateiden rinnakkaisteitä, yleensä nykyistä valtatietä vanhempia, samojen paikkakuntien välisiä teitä, jotka toimivat varareitteinä valtateille ja tarjoavat vaihtoehdon hitaammalle liikenteelle. Moottoriteiden rinnalla kulkee aina rinnakkaistie, lähde? joka

Naamijoki (kylä) print that page

Orankitie_Naamijoki_Pello

Vuonna 1885 perustettu Rantakankaan kruununtila oli kylän ensimmäinen talo [2] . Tila autioitui vuoden 1900 tienoilla. 1930-luvun alussa perustettiin Naamijoen ja Orangin kylien alueille asutustiloja , joista kaksi sijaitsi Naamijoella. Kylän asutus laajeni sodan jälkeen 1940-luvun lopulla

Luettelo Suomen postinumeroista kunnittain print that page

Suurin osa kuntien postitoimipaikoista on vuoden 2012 mukaisesti. Uusimaa [ muokkaa | muokkaa wikitekstiä ] Askola 07230 Monninkylä 07500 Askola 07510 Vakkola 07530 Onkimaa 07580 Tiilää 07590 Huuvari 07680 Juornaankylä Espoo 02100 Espoo / Esbo – Tapiola – Heikintori,

wikipedia.org | 2018/9/24 7:17:30

Naamijoki print that page

Naamijoki Wikipedia Loikkaa: valikkoon , hakuun Naamijoki voi tarkoittaa seuraavia maantieteellisiä kohteita: Naamijoki , kylä Pellon kunnassa Naamijoki , joki Pellon kunnassa Naamijoen rautatieasema , lakkautettu rautatieliikennepaikka Pellon kunnassa. Täm

wikipedia.org | 2015/7/13 6:49:20

Malline:Yhdystie 9381 print that page

Koivumaa     9381 Väylänvarrentie, Pello , yhdystie (1+1)   Naamijoen silta Naamijoki       Naamijoen th Orankitie Oranki , Orajärvi   Havelanpää 21 Kolarintie Kolari , Kilpisjärvi (pohjoiseen) Pello , Tornio (etelään)   Luokka :

wikipedia.org | 2013/2/13 13:55:05

Naamijoen rautatieasema print that page

Koordinaatit: 66°56′04″N , 023°53′28″E Naamijoen rautatieasema Wikipedia Loikkaa: valikkoon , hakuun Naamijoki Perustiedot Lyhenne   Nmj Rataosa   Tornio–Kolari Sijainti   66°56′04″N , 023°53′28″E Kunta   Pello Avattu   1965

wikipedia.org | 2015/7/13 6:49:19

Suur-Teuravuoma print that page

Suur-Teuravuoman alue oli jääkauden jälkeen Euroopan suurimman sisäjärven, Pohjois-Saksasta Lappiin ulottuneen Ancylusjärven , pohjoisin vuono. Suur-Teuravuoman ensimmäiset rantaluhdat kehittyivät 9000 vuotta sitten. Ravinteikas, vedestä vapautunut alue alkoi soistua. [1] Runsaat

wikipedia.org | 2015/7/14 12:38:50